Huh, nyt se taas alkaa. Talvi tulee. Lumi satoi maahan, vaikken tiedä sulaako se kohta pois. Toivottavasti ei, koska tuolla on kyllä niin kaunista.

Talvi on lempivuodenaikani. Kylmuudestä ja lumesta huolimatta se on ihana, vaikkakin kasvot jäätyvät, kun koitan pyöräillä hangessa eteenpäin. Se on kuitenkin sen arvoista. Minulla on joulufiilis, vaikka jouluun on vielä kuukausi aikaa. En ole varma pitäisikö minun tehdä joululahjoja. Kai pitäisi. En ole ikinä ostanut kaupasta mitään kenellekään, koska pidän eniten itsetehdyistä ja käytännöllisistä lahjoista. Siksi aina toivonkin käytännöllisiä lahjoja, etteivät ne jää kaapin pohjalle pölyttymään. Jos en tee muille lahjoja, saatan kirjoittaa joulubiisin ja soittaa sen lahjana kaikille jouluaattona.

Stressi oli vienyt suurimman osan ajasta, joten en kerennyt kirjoittamaan biisiejä, vaikka halusin. Nyt samhainin (halloween) kohdalla alon taas tokenemaan henkisesti. Pystyn taas improvisoimaan taiteissa, eikä kaiken tarvitse olla enää tarkalleen oikein. Olen pitkästä aikaa iloinen. En niin iloinen, että hymyilisin, vaan minulla on sellainen positiivinen tunne että rintaani puristaa. Varmaan johtuu tästä biisistä C;

http://www.youtube.com/watch?v=qR0Cz3drXOg