Minun vuoteni 2016 on alkanut hyvin! Olen menossa ensi syksynä lukioon. Huh, vastahan olin vielä ala-asteella. Aika tuntuu menevän niin nopeasti nykyään. Joulukin meni niin hujauksessa, etten oikein saanut rauhoituttua lomaan ja joulutunnelmaan. Onneksi kohta onkin jo kevät ja sen jälkeen kesä! Olen nyt hiihtolomalla. Kävin eilen hiihtämässä isän ja siskon kanssa. En erityisemmin pidä hiihtämisestä; luistelu on ennemminkin minun juttuni. Siellä sitten hiihdeltiin hiki hatussa. Voin nyt sanoa, että tänätalvelta on hiihdot hiihdelty.

Talvi on kaunista aikaa. Suomalainen talvi, kun aurinko alkaa taas näyttäytyä sieltä pilven takaa, ah! Vaikkakin hanki heijastaa valon silmiini, sitä tuntuu heräilevän siitä pitkäaikaisesta talviunesta. Vaikka olenkin yöihminen ja pimeää rakastava, en malta odottaa kevättä. Sitä lintujen laulua, ensimmäisten silmujen puhkeamista ja näin allergisena niin siitepölyä! Jess, pääsen taas niiskuttamaan ja kärsimään kutisevista silmistä.

Mä en myöskään malta odottaa, että pääsen ajamaan taas skootterilla. Kouluun olen talvella joutunut rämpimään kävellen ja herännyt 45 min etuajassa keretäkseni rakkaaseen opinahjooni. Ai että! Nyt minulla on aika helppoa, sillä lukioon mennessäni koulumatkani kasvaa kymmenisen kilometriä, joten minun pitää sitten keksiä joku bussiviritelmä talvelle. Vähän jännittä, että mitenkä sen lukion kanssa käy, sillä haen musiikkilinjalle ja sinne on pääsykokeet. Toivottavasti kelpaan.

Syksy on kaunis vuodenaika ja se on myös jotenkin maagista nähdä niin suuren värikirjon lakastuvan ja kuolevan kylmyyden saapuessa. Syksy on kaamoksen aikaa, jolloin sitä sulkeutuu omaan mieleensä ajattelemaan asioita syvällisemmin ja varustautumaan talven tuloon. Syksy on täynnä jännitettä, kun pimeä talvi tulee ja haikeutta menneestä kesästä.

Samhain eli Halloween on kaikista vuodenaikojen juhlista minulle tärkein. Se tuntuu kaikista maagisimmalta juhlalta, sillä kuolleiden uskotaan "kävelevän" elävien seassa. Silloin raja elävien ja kuolleiden välillä on ohuimmillaan. Silloin on sopiva aika muistella jo kuolleita ja mennyttä vuotta. Se on pakanoiden uusivuosi, jolloin Jumala ja Jumalatar ovat manalassa ja on viimeinen sato kerätty talven varalle ja kaikki kasvit alkavat kuolla. Samhain on vähän kuin surun juhla, jolloin käydään viemässä kynttilä lähimmäisen haudalle.

Mielestäni kuolleita ei pitäisi surra, vaan iloita heidän puolestaan, kun he pääsevät lepäämään. Jotkut uskovat ihmisten menevän kuoleman jälkeen niin sanottuun kesämaahan, jossa levätään ja kerätään voimia seuraavaa elämää varten. Se on tuonpuoleinen, jossa tavataan jo kuolleita läheisiä ja ystäviä. Samhainin aikana monet pitävät kynttilää ikkunallaan pitääkseen pahat henget loitolla ja toivottaakseen hyvät henget tervetulleeksi.

Muistakaa, että Samhain ei ole saatanallinen juhla eikä silloin palvota paholaista, sillä wiccassa sitä ei ole. Wicca on aivan oma polyteistinen uskontonsa, joten ottakaa selvää asioista ennen kuin alatte sitä tuomitsemaan.

Hyvää Samhainia/Halloweenia!

https://www.youtube.com/watch?v=rC-H9gYFWGc

Maisemat olivat upeita. Minä henkisenä ihmisenä aukesin sisäisesti kokonaan. Kaikki chakrat virtasivat energiasta ja hengitin sisäisesti paremmin kuin koskaan. Olisin voinut itkeä siitä ilosta, mikä kumpusi sisälläni, kun pysähdyimme yöpaikkaamme ylös huipun tuntumaan ja näin ensimmäistä kertaa sen maiseman kauneuden, kuulin veden solinan virtaavista lähteistä, joista täytimme vesipullomme kirkkaalla sulamisvedellä.

(kuvassa rappenseehutte, jossa vietimme yömme)

Taivas hohti illalla kuin sateenkaari. Istuimme reunalla ja katsoimme kaunista auringonlaskua ja oberstdorf- nimistä kaupunkia, josta olimme lähteneet matkaan. Oberstdorf oli kaunis. Näimme kaupungin valot vasten mustaa maisemaa. Näimme myös muita kaupunkeja kaukaisuudessa valot pikottaen. Sillon tajusin, että minun olisi pakko päästä tänne uudestaan. Oli jo sen verran pimeä, että vuoret olivat enään musta seinämä kirjavaa taivasta vasten. Maisema oli täynnä magiaa.

Yöllä täysikuu loisti kirkkaana valaisten koko laakson, näyttäen koko paikan eri valossa. Tähdet tuikkivat taivaalla iloisesti. Veden pinta oli värähtämätön ja se heijasti viereiset vuoret ylösalaisin. Silloin tällöin saattoi kala käydä pinnalla aiheuttaen pienen aaltoringin ja roiskauksen.

Järvellä ei tuullut, sillä vuoret vierellämme suojelivat meitä tuulelta, mutta jos jaksoimme kavuta takaisin reunalle, alkoi viileä iltatuuli humista korvissamme. Ja oli vaatteita pakko vetää tiukemmalle suojaksi kylmyydeltä.

(En omista kuvia)

https://www.youtube.com/watch?v=tv4LvV4I1_c

Mainokset jo ylipäätänsä ärsyttävät minua. Kaipaan sitä aikaa, kun YouTube ei ollut täynnä mainoksia. Minulle riittä hyvin TV:n mainoskatkot. Tiedättekö sen tunteen, kun illalla kuuntelette rauhoittavaa musiikkia rankan päivän jälkeen ja Avengers- mainos pärähtää soimaan juuri, kun meinasit nukahtaa? Sitten vituttaa, sillä mainoksien äänet tulevat kovempaa kuin muu musiikki. Varsinkin niille, jotka kuuntelevat iltaisin korvanapeilla musiikia on tämä tunne tuttu.

Olen saamassa mopokortin. Tai niin ainakin toivon, sillä inssi huolettaa minua. Minua pelottaa, että kaadun uudestaan. Kaaduin ensimmäsellä ajotunnilla mutkassa. Yllätys yllätys, asfaltilla oli hiekkaa ja minäpä tein jyrkän käännöksen. Eipä sitä muuta kuin ojaan kyljeellen. Onneksi oli mopokoulun skootteri ja valmiiksi jo naarmuilla.

Minun pitää lähteä tänään viimeiselle ajotunnille. Lähdemme liikenteeseen ajamaan. Minulla on korvalappu, johon opettaja antaa ohjeita. Minua jännittaa, sillä tänään minä ajan edellä ja opettajani tulee perässä. Kyllä se menee hyvin... Toivottavasti.

https://www.youtube.com/watch?v=TG-s48gYY-8

Hyvää uuttavuotta! Vanha vuosi on ollut minulle suoraansanottuna sekä henkisesti, että fyysisesti rankka. Onneksi se on nyt takana ja uusi alku koittaa. Tai ei oikeastaan. Minä vain vanhenen taas vuodella, sillä syntymäpäiväni on 5 tammikuuta. Kohta olen jo 15. Tuntuu hullulta ajatella, että 3 vuoden päästä olen jo täysi-ikäinen. Voi kumpa olisin ikuisesti lapsi. Ei tarvitsisi murehtia vanhenemista. Mutta se on luonnollista pelätä vanhenemista ja kuolemaa.

Viimevuosi on minulle yhtä sekasotkua. En muista siitä oikeastaan mitään kuin yksinäisyyden, kaihon ja vuoden kohokohdat. Viimevuonna koulunkäynti ei enää kiinnosanut ja numeroni laskivat. Silloin löysin oman fantasiamaailmani, jonne hukuin (tila unen ja valveen välillä). Joskus minusta tuntui, että maailmani sekoittuvat ja etten enää tiennyt, mikä oli totta ja mikä ei. Ja ei, minulla ei ole ylimääräisiä mielialahäiriöitä (jos masennusta ei lasketa). Viime vuonna jouduin käymään koulukuraattorilla, josta minut lähetettiin psykiatrille. Kun aloitin siellä, psykiatrini oli avoin ja kiva. Minulla alkoi mennä paremmin ja aloin taas tottua reaalimaailmaan, enkä sulkeutunut fantasioihin tai kirjoihin kokopäiväksi.

Sitten psykiatrini vaihtui. Hän oli vakava. Häntä ei oikeasti kiinnostanut elämäni. Hän vain teki työtään. Hän ei jutellut niitänäitä, vaan meni oikeastaan suoraan asiaan. Hän oli niitä ihmisiä, joille on vaikea avautua. Hän oli vähäpuheinen. Joskus hänen kanssaan tuli vähän sellainen fiilis, että kumpi tässä nyt pitää niitä ohjia käsissään. Silloin aloin sulkeutua enemmän ja enemmän. Aloin taas rakentaa pala palalta sitä maskia, jota pidin ennen kuraattooria. Se hymy ja se nauru, jotka tuntuivat kolkoilta. Syväjää alkoi taas juurtua luihin ja ytimiin. Harrastan teatteria, joten näytteleminen ja maskin pitäminen ei ollut minulle juttu eikä mikään. Aloin taas hukkua fantasioihin. Aloitin taas viiltelyn, josta olin ollut jo pitkään kuivilla.

Eikö psykiatrilla kuulu olla luontainen taito nähdä maskin ja valehtelun läpi? Hän ei voi olettaa, että puhun totta, jos kysyy, että miten on mennut viimeaikoina. Eikö se jo herätä jotain, jos vastaan, että tilani on sama, kuin viimeksi. Aina sama kysymys ja sama vastaus. En vain pystynyt sanomaan hänelle totuutta, koska hän kuitenkin kokemuksesta päätellen alkaisi kaivella syitä. Miksi teit noin, mitä teit väärin, koita välttää... Hän alkoi vihjailla hoidon lopettamisesta silloin, kun tarvitsin sitä. Ehkeivät sitten ongelmani olleet tarpeeksi vakavia sinne. Nyt lopetamme hoidon.

Anteeksi, että kirjoitus on näin masentava. Tuntui vain siltä, että nyt pitää kertoa kaikki.

No kuitenkin, hyvää vuotta 2015!

https://www.youtube.com/watch?v=-F4r4rCqRb8

Aiomme laittaa joulukuusen viikonloppuna. Jeij. Vaikka olenkin jo 14, pidän silti joulukuusenkoristeilla leikkimisesta. Onneksi lapsella on vielä lupa leikkiä. :)

Väsymykseni on kylläkin omaa syytäni. Opin tekemään energiapallon (jos ei tietoa, googlesta nimellä psi ball. Kylläkin englanniksi.) Voitte vain arvailla, mitä sitten harjoittelin joka paikassa ;) Siinä harjoitellessani en keskittynyt tarpeeksi maadoittumiseen, joka johti siihen, että tein kaiken omasta energiastani.

Toisaalta väsymys saattaa johtua täysikuusta. Täysikuun aikaan olen todella väsynyt, mutten sitten saa unta. Se on kai normaalia joillekin ihmisille.

Hyvää joulun/yulen odotusta teillekin!

https://www.youtube.com/watch?v=yJL5SE1i0u4

Talvi on lempivuodenaikani. Kylmuudestä ja lumesta huolimatta se on ihana, vaikkakin kasvot jäätyvät, kun koitan pyöräillä hangessa eteenpäin. Se on kuitenkin sen arvoista. Minulla on joulufiilis, vaikka jouluun on vielä kuukausi aikaa. En ole varma pitäisikö minun tehdä joululahjoja. Kai pitäisi. En ole ikinä ostanut kaupasta mitään kenellekään, koska pidän eniten itsetehdyistä ja käytännöllisistä lahjoista. Siksi aina toivonkin käytännöllisiä lahjoja, etteivät ne jää kaapin pohjalle pölyttymään. Jos en tee muille lahjoja, saatan kirjoittaa joulubiisin ja soittaa sen lahjana kaikille jouluaattona.

Stressi oli vienyt suurimman osan ajasta, joten en kerennyt kirjoittamaan biisiejä, vaikka halusin. Nyt samhainin (halloween) kohdalla alon taas tokenemaan henkisesti. Pystyn taas improvisoimaan taiteissa, eikä kaiken tarvitse olla enää tarkalleen oikein. Olen pitkästä aikaa iloinen. En niin iloinen, että hymyilisin, vaan minulla on sellainen positiivinen tunne että rintaani puristaa. Varmaan johtuu tästä biisistä C;

http://www.youtube.com/watch?v=qR0Cz3drXOg

Hyvää sunnuntai iltaa. Tai minulle aamua. Heräsin jo 10 alakerran meteliin. Katsottiin sitten Hobitti 2. Menin sitten omaan huoneeseen lukemaan, mutta nukahdin uudestaan. Heräsin äsken 17 aikaan. Silti tuntuu siltä, että rekka olisi ajanut päälle. Olin kokoajan puoliunessa. Havaitsin läpi vain pikkusiskon kaverien pimpottelun, isän torven soiton ja pikkusiskon epäonnistuneet pianonsoittoyritkset.

Tämä on rasittavaa, kun ei voi mennä enään metsään hiljaisuuteen kylmyyden takia. Sitäpaitsi sekin kohta kaadetaan. Olen käynyt siellä ja tunnen, kuinka puut huutavat. Ne itkevät. Nyt kun metsää on jo vähän kaadettu, kuuluvat kaikki autotien äänet suoraan pihallemme. Yöllä kuulen autojen äänen. Pihalla pitää huutaa, jos moottoripyörä menee ohi, koska en kuule kenenkään ääntä. Nyt kun ne aikovat vielä rakentaa lisää kaistoja ja nostaa nopeutta. Asukkaitakaan ei kuunnella. Mitä ne nyt lasta kuuntelisivat. Onneksi siihen pitäisi rakentaa joku äänieriste. Iso ruma kasa hiekkaa meidän talon viereen. Olisin mieluummin kyllä katsellut niitä uljaita mäntyjä ja vihreitä kuusia jotka siinä ennen seisoivat. Olivat nekin hyvä äänieriste.
http://www.youtube.com/watch?v=3zYjsncQiOQ

Olen väsynyt ja stressaantunut. Viimeviikko on ollut rankka ja lisää on vielä tulossa. 3 Keikkaa soitettavana ja biisit harjoiteltavana. Joulubiisi on kirjoitettava. Tanssikoreografiat opittava ulkoa. Lauantain tanssitunti pitäisi päättää. Balettia pitäisi harjoitella. Läksyistä, koulusta, ensiviikon kokeista ja kavereiden näkemisestä puhumattakaan.

Minulla on paha tapa alkaa oireilemaan stressin alla. Ruokailuni menevät perseelleen. Ahmin kauheasti ja kärsin jälkeenpäin omantunnontuskista. Olen haaveillut olevani pitkään kuin muut. Miksi en jaksa tätä kaikkea niinkuin muut ikäiseni? Yhä useammin pakenen kirjoihin ja fantasioihini todellista maailmaa. Tuntuu, etten kestä todellista maailmaa.

Aika kuluu nopeasti. En enää ole se viaton pikkulapsi, joka juoksi tyytyväisenä metsissä tietämättömänä aikuistumisen tuomasta tuskasta. Kun meiltä kysyimme, että mikä haluaisimme olla isona, emme tienneet, vaan sanoimme jotain perätöntä. Nyt pitäisi tietää. Miksi tulevaisuuden suuret päätökset pitää sijoittaa pahimpaan murrosikään? Silloin ketään ei kiinnosta, eikä kukaan tiedä mitä tekee aikuisena. Saatikaan, meneekö amikseen vai lukioon. Yleensä nuoret valitsevat lukion, koska vanhemmat haluavat. He pelkäävät, että vanhemmat häpeävät, että lapsi menee amikseen. Ovat varmaan oikeassa.

Minun päähäni on istutettu jo musikaalisuuteni alusta ajatusta, että olen kympin oppilas ja menen sibeliuslukioon. Se ei tee nuorelle hyvää, vaan häntä pitää rohkaista ajattelemaan itsenäisesti. Joskus pelkästään ehdotus tulevaisuuden ammatista saattaa tuntua painostukselta.

Anteeksi, kirjoitus hyppäsi pois aiheesta, mutta siinähän saitte jotain mietittävää. http://www.youtube.com/watch?v=VMGh3Ts5-WQ

Olen pelkkä kiittämätön kakara tässä maailmassa. Jollakin muulla menee paljon huonommin ja minä kieriskelen itsesäälissä ja kuvittelen merkitseväni jotain tässä maailmassa. Toisaalta osaan ajatella ja tuntea elämää paremmin, kuin nykyajan nuoret jotka eivät oikein tajua mitään. Ihminen saattaa hetkellisesti luulla tietävänsä miltä toisesta oikeasti tuntuu, muttei oikeastaan ymmärrä paskaakaan. Se tunne on niin suuri, ettei sitä voi muuten ymmärtää, kuin sen itse kokeneet. Oletko ikinä kokenut niin suurta itseinhoa ja masennusta, että sinusta tunttuu ettet kestä enää..?

Haluan osata soittaa kaikkea. Se tarkoittaa sitä, että osaan soittaa jokaista soitinta vähän, eikä niin että olisin mestari yhdessä soittimessa. Jos olisin jaksanut harjoitella enemmän viimevuoden aikana, olisin paljon parempi. Haluan jaksaa ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotain hyödyllistä.

http://www.youtube.com/watch?v=Tq-axt813C0